Swedish Cup 2016 ensimmäinen, toinen päivä ja kolmas kilpailupäivä

4.1.2016

Pistoolin N-sarjan mestaritar Elina Silver.
Pistoolin N-sarjan mestaritar Elina Silver.
Keskellä Cup voittaja ja Suomen ennätyksen haltija Leevi Siren vierellään vas. toiseksi tullut Ruotsin Söresen ja Niko Roos.
Keskellä Cup voittaja ja Suomen ennätyksen haltija Leevi Siren vierellään vas. toiseksi tullut Ruotsin Söresen ja Niko Roos.
Pronssimies Leevi Siren!
Pronssimies Leevi Siren!

Kansainvälinen Swedish Cup 2016 käynnistyi Ruotsin Sävsjössä sunnuntaina 4.1.

TSA:sta kilpailuun osallistuivat Hanna Pitkänen, Essi Laitinen, Ada Pekola, Maija Saarto, Elina Silver, Konsta Kivi, Kalle Kivi, Harri Pekola ja Leevi Siren.

Toivottavasti hyvä alkusyksyn harjoittelukausi näkyy seuramme ampujilta hyvien tulosten muodoissa.

Lounais-Suomen aluejaosto järjesti tälläkin kertaa matkan kilpailupaikalle. Enin osa matkaajista olikin Lounais-Suomen alueelta, mutta matkassa oli kilpailijoita aina Pohjois- Suomea myöten, kertoi matkanjohtaja Jarmo Engblom.

Seuramme osalta ensimmäisen kilpailupäivän tulokset olivat kohtuullisen hyviä. Seuramme ampujista ensimmäisen suorituksen teki Hanna. Hannan tulos ei tällä kertaa riittänyt finaaliin asti, kuten aiempina vuosina. Hanna teki kuitenkin hyvän suorituksen saaden kokoon 412,7 pistettä, joka oikeutti seitsemänteentoista sijaan.

Seuraavina vuorossa olivat Harri, Essi, Leevi, Kalle, Konsta, Ada, Maija ja Elina.

Pistoolissa seuramme nuori ampuja Leevi Siren voitti peruskilpailun tuloksella 553. Hienoa! Tulos ja sijoitus tietysti oikeuttivat finaaliin!
Finaalissa saimme jännittää Leevin suoritusta lähes sen loppuun saakka. Leevi sijoittui loppujen lopuksi neljänneksi. Sijoitus selvisi vasta pudotuslaukauksen jälkeen. Pudotuslaukauksella Ruotsin Södersen sai 10,6 pisteen suorituksen ja Leevi 9,8 pisteen suorituksen ja näin pronssimitali jäi tällä kertaa Ruotsiin.
Mutta – kisapäiviä on vielä jäljellä, joten….

Kisat jatkuvat huomenna tiistaina.

Kilpailun ensimmäisen päivän tulokset löydät täältä!

Toinen päivä

Kilpailun toisena päivänä ensimmäisinä suorituksiaan lähtivät tekemään Ada ja Kalle, muut myöhemmissä erissä.

Jos oli kohtuullisen hyvä päivä ensimmäinen, niin sitä oli myös toinen kilpailupäivä.

Ilmakiväärissä Hanna oli peruskilpailussa tuloksella 409,7 neljästoista. Tyttöjen sarjassa Essi teki tuloksen 393,8.

Pistoolin finaaliin sen sijaan saatiin useampikin seuramme edustaja.

Peruskilpailun kahdeksan parasta selviää finaaliin ja sääntöjen mukaan finalistit arvotaan kilpailupaikalle, joten peruskilpailun järjestyksellä ei ole merkitystä. Finaali aloitetaan puhtaalta pöydältä eli kaikki lähtevät pisteittä suoritukseen.

Naisten sarjassa Elina Silver jatkoi finaaliin peruskilpailun kuudennelta sijalta tuloksella 371. Finaalin kestäessä Elina nousi sija sijalta. Finaalin päätyttyä saimme todeta Elinan voittaneen Swedish Cupin pistoolin N-sarjan mestaruuden!
Onnittelut Elinalle!

Poikien pistoolifinaaliin saimme kaksi edustajaa. Konsta oli peruskilpailun ykkönen tuloksella 561 ja Leevi viides tuloksella 551. Finaalissa Leevi teki varsin hyviä laukauksia ja nousi kaiken aikaa kohti kärkeä. Finaalin loppuessa saimme jälleen todeta, että seuramme jäsenen saavuttaneen jo toisen kultamitalin kilpailun toisena päivänä.
Leevin tulos 197,4 on uusi finaalin Suomen ennätys!
Onnittelut Leeville Swedish Cupin voitosta ja Finaalin SE:stä!

Kisat jatkuvat huomenna loppiaisena.

Toisen kilpailupäivän tulokset saat esille tästä!

Kolmas päivä

Swedish Cupin viimeisenä kilpailupäivänä seuramme urheilijat olivat taas kilpailulinjalla. Päivän tulostaso jäi edellispäivien kohtuullisen hyvälle tasolle. Parhaina olivat nytkin edellispäivien nimet.

Poikien pistoolin peruskilpailussa Leevi ampui 557 ja Konsta 555 pistettä. Kiven perheelle tuli menestystä lisääkin, sillä Kalle voitti pistoolin veteraanisarjan tuloksella. 360.
Molemmat pojat jatkoivat tuloksillaan finaaliin!
Finaalissa Konsta sijoittui viidenneksi. Finaaliammunnan puolessavälissä Leevi nousi kärkeen pitäen paikan pitkään, mutta yksi heikohko laukaus pudotti Leevin kärkipaikalta. Lopuksi Leevi sijoittui pronssille! Onnittelut!

Naisten sarjassa eilisen voittaja Elina teki heti aamu erässä 366. Tulos ei tällä kerralla riittänyt finaaliin.

Ilmakiväärissä Hanna teki tuloksen 413,6, mutta tässäkään tulos ei riitänyt finaaliin.

Tätä kirjoitettaessa naisten kiväärin- ja pistoolifinaali on juuri alkamassa, joten tulokset selviävät oheisesta tuloslinkistä.

Kolmannen kilpailupäivän tulokset saat esille tästä!

Lopuksi järjestäjätaho kiitti urheilijoita ja toivotti tervetulleiksi taas ensi vuonna!

Kilpailut järjestetään ensi vuonna 4.-7.1.2017!