Swedish Cup käyntiin Ruotsissa

4.1.2015

Leevi Siren (oik) palkintopallilla muiden mitalistien kanssa.
Leevi Siren (oik) palkintopallilla muiden mitalistien kanssa.
Juhanin ja Adan tervehdys kilpailujen väliajalta
Juhanin ja Adan tervehdys kilpailujen väliajalta

Vuoden 2015 ensimmäinen kansainvälinen ilma-asekilpailu käynnistyi Ruotsissa. Sävsjössä ammutaan yhdennentoista kerran Swedish Cup-kilpailu. Turun Seudun Ampujista osallistuu kilpailuun kaikkiaan kahdeksan. Ilmapistoolissa kilpailevat Maija Saarto, Ada Pekola, Harri Pekola ja Leevi Siren. Ilmakivääriin osallistuivat Hanna Pitkänen ja Essi Laitinen. Juhani Forsman toimii valmentajana ja Jarmo Engblom matkanjohtajana.

Kilpailun ensimmäisenä päivänä seuramme jäsenet tekivät hyviä tuloksia. Tulokset eivät kuitenkaan riittäneet finaaleihin saakka. Lähimpänä finaalia oli Hanna Pitkänen, hän jäi vain vaivaiset 0,1 pistettä finaalipaikasta sijoittuen yhdeksänneksi.

Toisena päivänä sama tahti jatkui hyvien tulosten muodossa. Päivän parhaan suorituksen teki Leevi Siren. Leevi ampui ensimmäisen 60 laukauksen kilpailun ja peräti kansainvälisellä areenalla. Suoritus oli sen verran hyvä, että se riitti finaaliin saakka. Melkoinen teko 14-vuotiaalta ampumaurheilijalta! Tätä kirjoitettaessa finaalia ei vielä ole suoritettu, joten Leevin lopullista sijoitusta ei vielä tiedetä.

Lue lisää tästä!