Nuorten sivut


 

 

Leevi Siren uudisti hopeamitalin Kultahippufinaaleissa Maaningalla.

7.4.2013

Kultahippufinaalit suoritettiin tänä vuonna Maaningalla kolmen seuran järjestäminä.
278 nuorta tulevaisuuden ampumaurheilijaa 42 ampumaurheiluseurasta oli saapunut kilpailemaan Kultahippufinaalien mestaruuksista 6.-7.4.2013.

Leevi Siren suoritti lauantaina henkilökohtaisen kilpailun hienosti uudistaen viime vuoden hopeamitalin. Leevi on vuoden aikana noussut sarjaporrasta ylemmäs eli ampui nyt ilmapistoolin sarjassa 14VT. Sarjassa ammutaan 30 laukausta, Leevi teki tuloksen 273.
Ehkäpä ensi vuonna Hämeenlinnassa on kullan vuoro.

TSA:sta kisoihin osallistui kahdeksan Kultahippuikäistä tulevaisuuden urheiluampujaa.
Ilmakivääri sarjaan 10IT osallistui Aaron Anttila, Juuso Nieminen ja Elias Keihäs. 12VT sarjaan Juuso Salminen ja 14 VT sarjaan Olli Koskenrouta. Ilmakiväärin muissa sarjoissa TSA:lla ei ollut edustusta.
Ilpapistoolin sarjaan 10IT osallistui Elias Keihäs. Elias urakoi siis molemmissa lajeissa.
Sarjaan 12VT osallistui Jermu Niitynpää ja sarjaan 14 VT Leevi Siren. 

Kisat jatkuvat tänään sunnuntaina joukkuekilpailulla!

Kilpailun www-sivuille ja ensimmäisen päivän tuloksiin pääset tästä!

 

Leevi Siren hopealle Kultahippufinaalissa Kuopiossa!

25.3.2012

Kultahippufinaalien ensimmäisenä kilpailupäivänä lauantaina 24.3.
kilpailtiin henkilökohtainen kilpailu.
Kaikkiaan 306 nuorta kilpailijaa oli saapunut Kuopioon eri puolilta Suomea 
tekemään hienoja kisasuorituksia.

Tulostaso kilpailussa oli kovatasoinen. Ilmakiväärin sarjoissa 10IT ja 14HT
ammuttiin täydet pisteet..
Sarjassa 10IT peräti neljä ampujaa laukoi täydet 200 pistettä.

TSA osallistui kisoihin yhdeksän nuoren ampujan voimin.
Ilmapistoolin sarjassa 12VT Leevi Siren otti hopeaa tuloksella 187. Onnea!
Samassa sarjassa Jermu Niitynpää  teki tuloksen 143.
Sarjassa 8IT Juuso Nieminen sai131 pistettä.
14VT sarjassa Matilda Tammi  259 ja Ada Pekola 229.

Ilmakiväärin sarjassa 8IT Juuso Nieminen ampui 150 pistettä.
Sarjassa 10IT Joona Sihvonen 151.
Sarjassa 12VT Juuso Salminen teki tuloksen 143.
Sarjan 14VT Alina Nikula sai tuloksen 178.

Seurastamme nuorin osanottaja Juuso Nieminen urakoi peräti
molemmissa lajeissa eli ilmapistoolissa ja ilmakiväärissä.
Tässä sarjassa kilpailijoita ei sijoiteta tulosluettelossa tulosjärjestykseen,
vaan kaikki osallistujat palkitaan.

Kilpailut jatkuvat sunnuntaina joukkuekilpailun osalta.
Mukana on kaikkiaan 95 joukkuetta!

Kultahippukisan tulokset saat esille tästä!

 

 

Julius Jänismäelle...

Pistoolin nuorten, naisten ja yleisen sarjojen sekä 50m kiväärin ikämiessarjojen Suomenmestaruudet ratkottiin Laukaassa 23.-24.7.2011.
25m pistoolin 40 laukauksen kilpailussa Julius Jänismäki voitti hopeaa tuloksella 355. Saman lajin 60 laukauksen kilpailussa Lasse Alastalo oli kuudes. Lisäksi seurastamme osallistuivat Elina Silver naisten sarjaan ja Jouko Flemming yleiseen sarjaan.

50m kiväärin 3x20 laukauksen joukkuekilpailussa seuramme ikämiehet voittivat pronssimitalit! Joukkueessa ampuivat Kari Nevala, Veli Korjus ja Jarmo Engblom. 60 laukauksen makuun joukkuekilpailussa TSA oli  kymmenes. Makuun joukkueessa ampuivat Karin ja Jarmon lisäksi Matti Koivusalo.

...ja Kaarlo Saarennolle hopeaa!

Seuramme ampujat menestyivät hyvin riistamaalin- ja mustaruudin mestaruuskilpailuissa.
Kaarlo Saarento saavutti hopeaa kaikissa riistamaalilajien kilpailussa, nimittäin 100m hirven kertalaukauksilla, 50m liikkuvan maalin (villikarju) 30+30 laukauksen kilpailussa ja liikkuvan maalin 40 laukauksen kilpailussa.

Mustaruutilajeissa Tarmo Ansamaa voitti kaksi lajia ja oli kolmannessa lajissa toinen.

 

 

Tulevat huiput pokaleineen!

Kultahippufinaali starttasi Kupittaalla

Kultahippufinaalissa käytiin lauantaina 2.4. henkilökohtainen kilpailu, jossa 8-,10-,12 ja14-vuotiaat pääsivät kisailemaan ja näyttämään taitojaan kukin omissa sarjoissaan ilmakiväärillä ja ilmapistoolilla.

Kilpailun avajaisissa SAL:n toiminnanjohtaja Risto Aarrekivi onnitteli puhessaan 85 vuotta täyttänyttä Turun Seudun Ampujat ry:tä. Lisäksi SAL myönsi TSA:lle stipendin nuorisotyön kehittamisestä. Stipendin vastaanottivat TSA:n puheenjohtaja Erkki Mauno,nuorisopäällikkö Juhani Forsman ja kehityspäällikkö Heikki Rainio.


Kilpailu jatkuu sunnuntaina vauhdikkaalla joukkuekisalla, jonka ensimmäinen erä alkaa klo 9.

Kultahippufinaalin ilmakiväärin 10IT-sarjan joukkuemestari on Raseborgs Skyttar Tammisaaresta!

Ensi vuonna kisaillaan Kuopiossa!

Kultahippufinaali huipentui joukkuekilpailuun

Kultahippufinaali jatkui sunnuntaina 3.4. joukkuekisalla, jossa mukana oli peräti 110 joukkuetta. Tunnelma nousi kattoon, kun joukkueet pääsivät ampumaan kaatuviin tauluihin ja kannustamaan toisiaan nappisuoritukisiin.

Kilpailut onnistuivat hyvin ja TSA haluaakin kiittää kaikkia Kultahippukisailijoita ja heidän taustajoukkojaan!